European Pinball Championship 2009

Klikkaa tästä päästäksesi kuvagalleriaan

Vuoden 2009 flipperin euroopanmestaruuskisat eli EPC2009 järjestettiin heinäkuussa Englannin Northamptonissa noin 100 km Lontoon pohjoispuolella. Koska EPC järjestettiin yhdessä vuotuisan englantilaisen flipperitapahtuman UK Pinball Show'n yhteydessä, oli yhdelle viikonlopulle varmasti tarjolla niin paljon aktiviteettia, että olin jo hyvissä ajoin tehnyt päätöksen reissuun lähtemisestä ja aloittanut matkan suunnittelun.

Jo matkaa suunnitellessani minulla oli tiedossa, että EPC:n jälkeisenä viikonloppuna olisi IFPA:n maailmanmestaruuskisat niin ikään Englannissa. Koska en ollut ansainnut IFPA:n kisojen pelioikeutta (Suomen kisapaikat olivat menneet vuoden 2009 alussa Suomen rankingissa korkeimmalla oleille Antti Peltoselle ja Petteri Kaakiselle), minun olisi ansaittava paikka EPC:n karsintojen kautta, sieltä kun oli jaossa vielä parhaiten menestyneille neljä paikkaa IFPA:n kisojen 64 paikan kokonaismäärästä. EPC-reissua suunnitellessani en kuitenkaan varautunut jäämään Englantiin kisojen väliseksi viikoksi, vaan varasin hyvissä ajoin Blue1:lta lentoliput EPC:n alkamispäivälle perjantaille ja paluulennon kisojen jälkeiselle maanantaille.

Kisamatkalle lähtö olikin sitten melkoista säätämistä. Sain kisaviikon tiistaina ikävän puhelun Blue1:n asiakaspalvelusta: soittaja kertoi lentoni ajankohdan vaihtuneen ja ehtisin perille Lontoon Heathrow'lle vasta viiden aikaan iltapäivästä, kun alkuperäisen lentoaikatauluni mukaan saapumisaikani oli 13:15. Lentoajan muutos oli täydellinen reissun alun pilaaja, minä kun olin onnistunut järjestämään itselleni ja Antille kyydin Heathrow'lta kisapaikalle erään paikallisen flipperiharrastajan kyydillä. Tämä ystävällinen englantilaismies oli aikaisemmin löytänyt ilmoitukseni tapahtuman Facebook-sivulta, jossa kyselin kyytiä kisapaikalle Heathrow'lta noin kahden aikaan perjantaina iltapäivästä. Kyydin missaamisen lisäksi tällä uudella lentoajalla ei olisi kovin realistisia mahdollisuuksia ehtiä kisapaikalle kello seitsemäksi, joka oli ehdottomasti viimeinen deadline joukkuekisan alulle.

Muutaman puhelun verran Blue1:n asiakaspalvelun kanssa taisteltuani sain selville, että minulla ei ole juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia hyvitykseen myöhästyneen lennon takia. Minulle ensimmäisen kerran soittaneen asiakaspalvelijan puheista ymmärsin lentoni vaihtuneen toiseen, jolloin jo EU:n lentomatkustusasetuksen (Regulation 261/2004) perusteella matkustajalla olisi oikeus korvaukseen. Tilanne ei kuitenkaan ollut tämä, vaan oikeasti kyseessä oli vain saman lennon myöhästyminen sallitun aikarajan (alle 5h) puitteissa, jolloin hyvityskäytäntö on aivan toinen. Minun ei siis auttanut muu kuin hyväksyä myöhästymiseni ja perua jo valmiiksi sovittu kyyti. Joukkuekisaan olisi vielä teoreettiset mahdollisuudet ehtiä, Toukkareiden ja Valkosten autokunta kun lupasi noukkia minut lentoni saapumisen jälkeen kyytiin Heathrow'lta, josta voisimme juuri ja juuri ehtiä seitsemäksi kisapaikalle.

Reissuunlähtöpäivänä terminaalissa lentokoneen lähtöajan odottaminen tuntui ikuisuudelta. Ennakkoon ilmoitettuun viivästykseen tuli vielä kolme varttia lisää odottelua terminaalissa, joten toiveet joukkuekisaan ehtimisestä alkoivat karista, kun samaan aikaan Gatwickille easyJetillä lentäneet suomalaiset pääsivät ilmaan tuntia ilmoitettua myöhemmin. Joukkuekisan pommiin menoon varautuneena en enää ollut edes kovin harmissani, olihan edessäni kuitenkin viikonloppu yhdessä Euroopan parhaista flipperitapahtumista.

Heathrow'lle hieman ennen kuutta paikallista aikaa saapuessani alkoi villi tekstiviestien vaihto Toukkareiden kanssa. Englantilainen liikenne oli yllättänyt autokunnan täysin, ja ruuhkaisilla moottoriteillä ajelun jälkeen auto oli perillä minua kyytiin poimimassa noin seitsemän aikaan. Seuraavan yllätyksen tarjosikin sitten paikallinen virkavalta: lentokentän noutoparkkia hyvin tarkkaan vartioineen poliisimiehen käsitys kuuden ihmisen laillisuudesta viidelle rekisteröidyn auton kyydissä erosi kovasti meidän käsityksestämme, mutta todennäköisesti hän tiesi asiasta paremmin kuin me. Olin onneksi varautunut myös julkisilla liikkumiseen ja olin tulostanut reittiohjeet mukaani, joten enää ei ollut kovin kummoinen vaiva löytää perille Northamptoniin junalla, metrolla ja toisella junalla ajellen.

Julkinen liikenne osoittautui ennakkovaroituksen mukaisesti kohtuullisen kalliiksi, mutta samalla myös varsin vaivattomaksi ja helpoksi matkustusvaihtoehdoksi. Asiakaspalvelu toimi mainiosti perus turistienglantia vääntävälle, ja tiskiltä oli vaivatonta saada itselleen juuri oikea lippuvaihtoeho oikeaan paikkaan. Oman aikansa julkisilla liikkuminen kuitenkin vaati, joten saavuin Northamptonin juna-asemalle vasta kymmenen maissa illalla. Kisapaikan sijainnista enempää tietämättä ja hieman jo matkustuspäivään väsähtäneenä päätinkin keskittyä kunnon yöuniin ja suuntasin suoraan hotellille nukkumaan.

Lauantaiaamuna kalliin mutta todella kattavan hotelliaamiaisen nautittuani lähdin suuntaamaan kohti kisapaikkaa. Varmistaessani respasta järkevintä kävelyreittiä kisapaikalle sain käteeni vielä omaa Google Maps -printtiä tarkemman opastuskartan. Hotellilla majoittui paljon muitakin tapahtumaan osallistujia, joten Northamptonin rugbyklubin klubitalolle tien kysyjiin oli varauduttu. Kisapaikka löytyi helposti noin varttitunnin kävelyn päästä. Olin vihdoinkin päässyt perille tapahtumapaikalle.

Tapahtumapaikalle sisään astuessani havaitsin nopeasti, että tämä oli flipperien ja osallistujien määrässä mitattuna varmasti suurin flipperitapahtuma, johon olen osallistunut. Porukkaa oli paikalla heti ovien avautumisen jälkeen mukavasti ja flippereitä oli suurella tapahtuma-alueella lähes silmänkantamattomiin. Pelitarjontaan en tässä vaiheessa ehtinyt vielä perehtymään, koska minun oli suunnattava heti EPC:n kisa-alueelle, jotta ehdin hoitaa kisan karsintapelit alta pois mahdollisimman nopeasti. Kisoihin oli ilmottautunut 161 ihmistä, joten jo ennen tapahtumaa osallistujille oli tehty selväksi, että karsintasuoritus kannattaa pelata mahdollisimman nopeasti alta pois perjantain ja lauantain aikana, koska lauantaina kello viiden jälkeen ei karsintasuorituksia otettaisi enää vastaan. Onneksi todella moni oli reagoinut tähän varoitukseen jopa liiankin hyvin ja monilla olikin kaikki karsintapelit pelattuna jo perjantain jälkeen. Minulla olikin varsin hyvin aikaa valita haluamani karsintakoneet ja pelata suoritukseni niillä.

Tämänvuotisen EPC:n karsinnat käytiin siten, että jokainen pelaaja sai valita parinkymmenen koneen valikoimasta kuusi konetta, joilla pelaaja pelaa yhden kolmen pallon pelin. Jokaisen koneen tulokset laitettiin paremmuusjärjestykseen, ja koko karsinnan aikana tietyllä koneella suurimman tuloksen pelannut sai 100 pistettä ja huonoimmin pelannut yhden. Välissä olevat pisteet skaalautuivat pelattujen kertojen määrän mukaan. Kuuden yksittäisen suorituksen lisäksi pelaajilla oli käytettävissä jokerikortti, joka oikeutti yhden pelin pelaukseen uudelleen. Tämä jokeri erosi Sörkka Pinball Openeissa tutuksi tulleesta jokerista siten, että jokeritulos huomioitiin vain, mikäli pelaajan tulos parani jokerin ansiosta. Jokerin käyttämisestä ei siis voinut olla haittaa, vaan jokeri kannatti käyttää joka tapauksessa. Karsinta-ajan loppuessa 32 parhaan kuuden koneen yhteispistemäärän kerännyttä pääsisi kisan neljännesfinaalikierrokselle. Suuren pelaajamäärän ja pelaajien kovan tason takia jo karsinnoista jatkoon pääseminen tulisi olemaan todella hyvä suoritus.

Karsintakoneiden valikoimaa katsoessani olin tyytyväinen siihen, että näissä kisoissa löytäisin sentään sellaisia koneita, joista jopa tiedän jotain. Toisaalta valikoimaan mahtui monia minulle täysin tuntemattomiakin koneita, kuten esim. Sternin Sopranos ja Data Eastin Tommy. Aloitin oman karsintasuoritukseni pelaamisen White Waterilla ja sainkin pelistä aikaiseksi kohtuullisen 111 miljoonan tuloksen. Tulos ei varmasti tulisi olemaan karsintojen paras, mutta toisaalta tällaisen tuloksen taakse pitäisi jäädä niin paljon porukkaa että pisteitä tulee mukavasti. Toisena koneena pelasin Junk Yardin, jonka videomoodia toistuvasti hakkaamalla sain melkein 12M tuloksen ja tähänkin tulokseen olin tyytyväinen. Kolmantena pelaamassani Indianapolis 500:ssa pelini kulki todella mainiosti, vaikka ensimmäisen pallon menetys outlaneen paljasti pelistä todella karun yksityiskohdan: peliaikojen vähentämiseksi peliä oli vaikeutettu outlanetolpat kokonaan poistamalla! Normaalisti tolpilla on kolme eri asentoa, joihin tolpat säätämällä vaikeustasoa voi säätää. Tolpat kokonaan poistamalla peli vaikeutuukin sitten todella paljon lisää, eikä outlaneilta pallon takaisin peliin töniminen ole enää oikeastaan edes mahdollista. 367 miljoonaa tällaisesta Indissä sai pisteeni ylös merkinneen toimitsijankin kommentoimaan pisteitäni todella hyviksi.

Kolmen hyvin menneen karsintakoneen jälkeen olin todella hyvällä mielellä, mutta samalla myös pelkäsin että joku myöhemmistä koneista antaa täysin ala-arvoisen pistemäärän pilaten suoritukseni. Congolla pelatessani tämä pelko toteutuikin jossain määrin. Vain 151 miljoonan tulos sai minut pohtimaan jokerin käyttämistä, vaikka päätös kannattaisikin tehdä vasta kaikkien kuuden pelin pelaamisen jälkeen. Viidentenä pelaamani Creature from the black lagoon meni sekin todella huonosti päätyen 15 miljoonan pistemäärään. Peli oli kuitenkin todella ikäväksi säädetty oikean mailan tehdessä todella voimattomia lyöntejä, joten pistemääräni ei ollut lainkaan edes karsinnan huonoimpia ja toivo karsinnoista jatkoon pääsemisestäni eli edelleen.

Viiden koneen pelaamisen jälkeen karsinta-aikaa oli edelleen useita tunteja jäljellä, joten minulla oli hyvin aikaa päättää viimeisin kisapelini. Mikään kone ei tuntunut äärimmäisen houkuttelevalta, joten pitkällisen harkinnan jälkeen päätin valita viimeiseksi koneekseni Road Show'n. Pelisuoritukseni ei ollut mitenkään järisyttävän hyvä, mutta kuitenkin sellainen, jolla ei pitäisi aivan koneen pisteiden häntäpäähänkään joutua. Nyt kaikkien kuuden koneen pelauksen jälkeen olikin aika huokaista helpotuksesta, että huonomminkin tämä olisi voinut mennä. Karsinta ei osaltani ollut kuitenkaan vielä ohi, jokeripelin päättäminen oli vielä edessä.

Ennen jokerin käyttämistä sijoitukseni karsinnoissa oli 33:s. Karsinta-aikaa oli kuitenkin vielä kolmisen tuntia jäljellä ja sijoitukseni tulisi laskemaan, joten jokerikoneen tuloksen olisi parannuttava merkittävästi, jotta jatkopaikka irtoaisi. Jokerikoneen valintaa auttoi se, että pelaamistani koneista kaksi, Congo ja CFTBL, olivat tuoneet muita koneita selkeästi vähemmän pisteitä ja näistä jompikumpi kannattaisi siis valita jokerikoneeksi. Creaturen epämääräisen kunnon sekä pistemäärän mahdollisen huonommaksi jäämisen tietäen valitsin peliksi Congon. Pelisuoritukseni olikin mainio ja tunsin kerrankin pelaavani ratkaisevassa paikassa varsin rentoa ja hyvää peliä enempää jännittämättä. Jokerisuorituksen lopputulos 411M nostaisi minua tulostaulussa varmasti ylöspäin.

Jokerisuoritukseni jälkeen tilanne tulostaululla näyttikin todella hyvältä: olin pari tuntia ennen karsinta-ajan loppumista noussut sijalle 18 ja tämä todennäköisesti tulisi riittämään jatkoon. Tässä vaiheessa olikin erittäin mukava marssia baaritiskille päivän ensimmäistä olutta tilaamaan. Loppuillan voi nyt ottaa rennosti, vaikkakin muutaman tunnin joutuisi lopputuloksia vielä odottamaan jännityksellä. Viideltä tapahtumapaikan kovaäänisestä kuuluikin toivomani kuulutus: karsinta-aika on ohi, eikä karsintapelejä voi enää pelata. Tulokset tulostaululla olivat lopulliset ja sijoitukseni karsinnoissa 21:s. Mahtavaa, pääsin jatkoon!

UK Pinball Show'n ohjelmaksi lauantai-illalle oli järjestetty ravintolaillallinen kutsuvieraspuhujineen yms. Tapahtumapaikka suljettiin siksi jo kuudelta illalla illallislippujen lunastaneiden siirtyessä ravintolaan. Itse en ollut mielestäni kovin kalliiseen illalliseen lippua hankkinut, joten menimme suomalaisvoimin omalla porukalla tutustumaan Northamptonin ravintolatarjontaan. Mukava ravintola terasseineen löytyikin aivan kaupungin keskustasta. Englantilaisittain annoksilla oli todella hyvin kokoa, joten nälän jäämisestä ei ollut pelkoa ja söimme todella hyvin. Ranskalaisia perunoita sisältyi reilusti jokaiseen annokseen, myös lasagneen. Nerokkaita nämä englantilaiset!

Sunnuntaina aamupäivällä oli seuraavan EPC-kierroksen aika. Aiemmissa pelaamissani turnauksissa karsinnan jälkeen on yleensä aloitettu pudotuspelit kaksinkamppailuina, mutta tämän EPC:n kulku oli aivan erilainen. 32 pelaajaa jaettiin kahteen ryhmään, joista aiemmassa ryhmässä pelasivat sijoille 17-32 karsinnoissa yltäneet pelaajat ja myöhemmässä ryhmässä sijoille 1-16 pelanneet. Jokaiselle pelaajalle arvottiin kolme kisakonetta, joilla jokaisella tulisi pelata kaksi suoritusta satunnaisesti valittua vastustajaa vastaan. Pelisuorituksista parempi huomioitiin ja jokaisen pelaajan suoritus laitettiin paremmuusvertailuun kaikkien muiden samaa konetta pelanneiden kanssa kuten karsinnassakin. Kahdeksan parasta vertailupistettä kerännyttä jatkaisi semifinaaliin ja lopuilla tämän neljännesfinaalin sijoitus jäisi lopulliseksi sijoitukseksi.

Minulle arpoutui neljännesfinaalissa konekolmikko Junk Yard, No Fear ja Tales of the Arabian Nights. Peleistä ensimmäinen olikin minulle jo karsinnoistakin tuttu, mutta No Fear oli turnauspelinä minulle tuntematon. Arabian Nightsiä olin kyllä pelannut aiemmin, mutten siinäkään ollut saanut käsitystä mikä olisi pelin järkevin tapa turnauspelissä. Kun No Fear oli myös turnaukselle ominaiseen tyyliin tehty äärimmäisen ikäväksi strategisia kumeja poistamalla, ei näillä lähtökohdilla ollutkaan ihme, että lopullinen sijoitukseni oli 29:s, karsintatuloksesta siis seitsemän sijaa huonontuen. Jatkopeleihin kahdeksan parhaan joukkoon pääsemiseksi olisi pelejä pitänyt pelata aivan eri tasolla. Tässä vaiheessa kisoista tippuneena en kuitenkaan voinut olla tyytymätön suoritukseeni, jäihän taakseni suurin osa kisaan osallistuneista ja pääsin sentään pelaamaan kisojen toiselle päivälle.

Pääturnauksen semifinaalit ja finaalit sekä classics-turnauksen finaalit pelattiin niille erikseen varatussa yleisöystävällisessä tilassa. Paikassa oli reilusti tilaa katsojille ja pelien seuraamisen helpottamiseksi yhden pelin tapahtumat saatiin heijastetuksi videotykillä valkokankaalle. Tapahtuman järjestäjiltä tämä erityisen tilan järjestäminen oli todella hieno juttu, koska pelitapahtumat olivat äärimmäisen jännittäviä voittajan ratkeamiseen asti. Ensimmäisenä pelivuoron saivat pääkisan kahdeksan parasta, jotka mittelivät kahdessa neljän hengen ryhmässä finaaliin pääsystä. Toinen ryhmä pelasi The Simpsons Pinball Partya ja toinen Dirty Harryä. Varsinkin Dirty Harryssä riitti jännittämistä yleisölläkin: Toiseen tauluun pelannut Hollannin Paul Jongma lopetti pelinsä tulokseen 606 miljoonaa mennen reilusti ykköspelaajan pisteistä ohi. Kolmanteen tauluun pelanneen Unkarin Kristián Szalain pelatessa päälle miljardin hän oli varma jatkoon menijä ja Yhdysvaltojen Andrei Massenkoffille jäi varsin helppo työ pelata itsensä Jongman ohi, hänellä kun oli pisteitä kasassa jo 570 miljoonaa ennen viimeistä palloa. Flipperipelauksen arvaamattomuus kävi kuitenkin karusti ilmi Andrein lopettaessa pallon todella lyhyeen. Pallon jälkeisen bonuslaskennan loputtua pelin pistematriisinäytölle piirtyi pelin raaka lopputulos: Massenkoffin tulos reilut 604 miljoonaa jäi uupumaan Jongman tuloksesta ja EPC:n finaaliin pääsystä vain vajaat kaksi miljoonaa pistettä, mikä on Dirty Harryssä helposti yhdelläkin lyönnillä kerättävä pistemäärä.

Semifinaalien tuloksen ratkeamisen jälkeen oli classics-kisan finaalin aika. Tämän kanssa samaan aikaan ratkottiin sijat 5-8 pääkisassa semifinaalivaiheessa pudonneiden kesken The Shadowilla. Yhdysvaltojen Jim Belsiton pelatessa kovat pohjat classics-finaalissa Firepowerilla mielenkiintoni siirtyi pääkisan puolelle, jossa Ruotsin Karl Broström tarjosi mainion shown pelatessa The Shadowissa loppumoodi Final Battleen asti. Loppumoodi jäi valitettavasti muutaman lyönnin päähän läpäisystä ja miljardin pistepalkinnosta, mutta tällä lähes kahden miljardin pistemäärällä Broström vei pääkisan viidennen sijan selkeästi Ruotsiin. Samaan aikaan classics-puolella Belsiton johto piti loppuun asti kisan keskittyessä alempien sijoitusten ratkomiseen. Ruotsin Patrik Bodinin hieno viimeinen pallo vei hänet ohi Yhdysvaltojen Neil Shatzista ja kakkossija meni näin ollen Ruotsiin.

EPC 2009:n finaali ratkottiin viiden pallon pelinä The Shadowilla. Aiempien sijoitusten perusteella Paul Jongmalle oli määräytynyt epäkiitollinen aloittajan paikka, kakkostauluun pelasi Yhdysvaltojen Zach Sharpe, kolmanteen tauluun Unkarin Slazai ja viimeiseen myös unkarilainen Laszlo Horn. Peli oli erittäin tasainen kolmenkin eri pelaajan ottaessa vuorollaan kärkipaikan ja vain Unkarin Hornin tippuessa hieman muiden pistevauhdista. Ykköstauluun pelannut Jongma lopetti pelinsä pistemäärään 641M, kun Sharpella oli neljän pallon jälkeen 439M ja Slazailla 590M. Jongman nopeasti loppuneen viimeisen pallon jälkeen nämä pistemäärät olivat niin lähellä, että varmaankaan kukaan ei uskonut Jongman vievän voittoa Hollantiin. Toisin kuitenkin kävi: Sharpe pelasi kohtuullisen pallon, mutta hänen pelinsä loppui 612 miljoonan pistemäärään. Unkarin Slazailla oli siis tässä vaiheessa vain noin 50M pistemäärän matka Jongman ohittamiseksi, mutta hänen todella nopeasti loppunut viimeinen pallo toi pisteitä vain 27 miljoonaa pistemäärän ohittaessa juuri Sharpen pisteet mutta Jongmalle parikymmentä miljoonaa jääden. Kun neljänteen tauluun pelannut Laszlokaan ei pystynyt tekemään ihmeitä viimeisellä pallolla lopettaen pelinsä tulokseen 444M, ratkesi finaali Hollannin Paul Jongman eduksi.

EPC:n loppuratkaisut olivat mahtavaa seurattavaa. Kisojen loppumisen jälkeen oli enää voittajan onnittelun ja tuttujen hyvästelyn aika. Nyt kotimatkalle, takana on todella mahtava flipperireissukokemus!