Stockholm Open 2006

Kahden Sörkka Pinball Openin kokemuksien perusteella flipperikisailu oli osoittautunut erittäin mukavaksi hommaksi. Olin saanut selville, että Ruotsissakin kisaillaan flippereistä ja kuulemma vielä astetta Suomea kovemmalla tasolla, joten olihan se Tukholmaan lähdettävä katsomaan täkäläistä meininkiä. Kisat olisivat suurin vuotuinen Ruotsissa kisattava turnaus eli Stockholm Open. Karsinnoille oli varattu kaksi päivää aikaa, mutta ensimmäisen päivän karsinnat pystyi pelaamaan myös finaalipäivän aamuna, joten köyhänä opiskelijana tein reissun päiväseltään Ruotsin-laivoilla matkustaen: aikaisin aamulla perille Tukholmaan ja alkuillasta vielä paluumatkalle. Tällä aikataululla en ehtisi pelaamaan tai seuraamaan finaaleita, mutta ensimmäisestä nyt ei varmasti olisi pelkoa muutenkaan.

Ruotsalaisten omaksuma turnausmuoto on hyvin erilainen Sörkassa pelattuun verrattuna. Sörkan kisoissahan koneet ovat ennalta määrätyt ja pelisuorituksia on tasan yksi kolmen pallon peli joka koneella. Stockholm Openissa karsintasuoritus koostuu kolmella pelaajan itse valitsemalla koneella pelatuista kolmen pallon peleistä, ja näitä kolmen koneen pelit sisältäviä karsintasuorituksia saa pelata useita, maksimissaan 13. (Kisojen 250SEK osallistumismaksulla näitä karsintasuorituksia sai ulkomaalaisena pelaajana neljä kappaletta, lopuista karsintasuorituksista joutui pulittamaan 50SEK lisämaksun kappaleelta.) Stockholm Openissa koneet ovat pääturnauksessa myös rajattu 90-luuvn koneisiin ja vanhat koneet ovat Classics-turnauksessa erikseen, kun Sörkassa molemmat ovat sopusoinnussa samassa isossa turnauksessa.

Stockholm Openissa karsintakoneiden tuntemus on isossa roolissa. Karsinnoissa pelatut pistemäärät päivittyvät pienellä viiveellä tulostietokantaan, ja tuloksia voi seurata aulan seinältä, jonne niitä jatkuvasti videotykillä heijastetaan. Jo pelatuista tuloksista olisi siis tunnistettava koneiden tulostaso, ja pelattava sellaisia itselleen tuttuja koneita joissa luulee pärjäävänsä mahdollisimman suurella varmuudella jo pelatuille tuloksille ja myös myöhemmin tuleville tuloksille. Tulostasoa analysoitaessa on myös tiedostettava, että koneet ovat varmasti turnausmoodille säädettyjä eivätkä siis sisällä minkäänlaisia sääntösettiin normaalipelissä kuuluvia extra balleja eikä arvonnoista tulevia onnenkantamoisia. Koneiden jyrkkyys on myös pelin edellyttämälle (joskaan ei mitenkään järjettömän jyrkälle) tasolle säädettynä. Mikäli siis karsinnoista löytäisi koneen, jonka myös kotona omistaa, tulostaso tuskin tulisi olemaan samaa luokkaa kuin kotona pelatessa.

WPC-koneiden vähäinen tuntemukseni kävi ilmi nopeasti valitessani karsintakoneita. Noin kahdenkymmenen koneen valikoimasta minulle tuttuja koneita oli todella vähän ja hädin tuskin sain kerättyä karsintasuoritukseen edes kolmea tuttua konetta. Näistä koneista yksi oli Attack from Mars, johon oli jo valmiiksi hakattu aivan kamalia tuloksia (kärkitulos n. 17 miljardia), joten tämän valitseminen omaksi karsintakoneeksi ei ollut kovinkaan järkevää, mutta minkäs teet kun täysin tuntemattomia koneitakaan en halunnut pelata.

Karsintasuoritusten pelaaminen oli opettavainen kokemus: ensinnäkin oma pelivarmuuteni on aivan karmealla tasolla, ja varsinkin kisan tuoma jännitys vie vähäisetkin keksittymisen rippeet ja pelaaminen menee lähinnä pallon epämääräiseksi ja hallitsemattomaksi kentällä läiskimiseksi. Näillä eväillä hyvän pelituloksen syntyminen on aivan liikaa tuurista kiinni, ja tällöin on lähes olemattomat mahdollisuudet saada hyvä tulos kaikissa kolmessa pelaamassaan karsintakoneessa. Joitakin hyviä yksittäisiä pelejä sain aikaiseksi, mutta karsinnan sijoitus 57. 94 pelaajan joukosta kertoo tasostani aika paljon. Mukavinta oli huomata, että aika paljon pelaajia jäi taaksenikin, eli sentään lähes pelaajien keskikastia olin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Pitää vain oppia tuntemaan suurempi määrä koneita - ja vielä tärkeämpänä - pitää oppia pelaamaan.