Stockholm Open 2009

Kuvagalleria

Olen käynyt Stockholm Openissa joka vuosi vuodesta 2006 lähtien, joten odottelin vuoden 2009 alussa tietoa siitä, milloin pääsisin taas tekemään tämän perinteisen flipperikisareissun Ruotsin Otaniemeen eli Kungliga Tekniska Högskolanille Tukholmaan. Alkuvuodesta kisojen suhteen tuli kuitenkin vain valitettava tieto siitä, että kisojen järjestäjä ei ollut päässyt tämän perinteisen kisapaikan kanssa sopimukseen kisojen ajankohdasta vaan kisat järjestetään myöhemmin kenties jossain vaihtoehtoisessa sijaintipaikassa.

Vilkkaan flipperikisailukesän (DPM, EPC ja IFPA 6) takia en hetkeen ollut ehtinyt kaivatakaan kisoja, kun alkusyksystä kisojen järjestäjä Patrik Bodin antoi tiedon, että Stockholm Open saadaan kuin saadaankin järjestetyksi tänäkin vuonna ja ajankohta olisi Lucian-päivän viikonloppu joulukuussa. Sijaintipaikaksi vaihtuisi Flippergubbenin tilat Tukholman Kungsholmenilla, minkä ei pitäisi menoa juurikaan haitata. Reissua suunnittelemaan siis, kisan pitäisi toimia hienona päätöksenä muutenkin mainiolle kisavuodelle 2009.

Kisat kestivät koko viikonlopun perjantai-illasta lähtien. Perjantai-illan ja lauantain aikana pelattiin karsintoja pääkisan karsintojen jatkuessa vielä sunnuntain aamupäivälle asti classics-puolen finaalin ajoittuessa lauantai-illalle. Lentoni saapui perjantaina iltapäivästä Arlandaan, joten ongelmia karsintasuorituksien pelaamiseen ehtimisessä ei ollut. Paikalle jo perjantaina saapuminen oli kuitenkin erittäin järkevää, koska ensimmäistä kertaa Stockholm Openin historiassa Suomen porukasta saatiin muodostettua myös kahden hengen split flipper -kisamuodon joukkueita ja tämänkin pelimuodon pelailuun oli varattava aikaa. Henkilökohtaisen kisan puolella tekemistä riittäisi pääkisan lisäksi classics-puolella.

Kisapaikka löytyi perjantaina helposti kilometrin kävelymatkan päässä hotellilta. Kisapaikalle sisään astuessaan huomasi saman tien paikan erilaisuuden edellisten vuosien kisapaikkaan, KTH:n ylioppilaskuntataloon, verrattuna. Edellisten vuosien kisapaikassa kisalle oli varattu suuri juhlasalitila pienempine sivuturnaus- ja vapaa-ajanviettohuoneineen, kun tämänvuotinen kisapaikka oli varsin tiivistunnelmainen autotallitilaa muistuttava huonekompleksi kerrostalon kellarikerroksessa. Jo tässä vaiheessa oli oletettavissa, että kisapaikalla tulee olemaan ahdasta, koska kisoihin oli ilmottautunut enemmän pelaajia kuin minään aikaisempana vuonna. Ruotsalaiset onneksi osaavat laadukkaiden flipperikisojen järjestämisen ja ahtaista tiloista huolimatta kisat oli järjestetty selkeästi. Jokaisen kisamuodon (pääkisa, classics, split flipper) koneet oli erotettu omiin huoneisiinsa ja rekisteröityminen kisaentryjen ostamisen lisäksi tapahtui omassa huonessaan. Huoneet jakavaan aulatilaan mahtui joitakin vapaasti pelattavia koneita ja pieni baaritiski virvokkeiden hankintaa varten. Aulassa oli myös kannettava tietokone tuloslistojen tarkkailua ja tarvittaessa muutakin www-selailua varten.

Aloitin kisarupeamani a-divisioonan karsinnoista hetken koneita tarkasteltuani. Koneita ja niillä pelattavia tuloksia seuraamalla huomasi nopeasti, että koneet eivät olleet mitenkään priimakuntoisia näyttelykappaleita vaan enemmänkin perus pelikuntoisia koneita kovaan kisakäyttöön. Tällaisissa kisoissa tärkeämpää onkin koneiden sataprosenttinen toimivuus kuin puhtaus ja näyttävyys, mutta silti tämänvuotisten koneiden laatu tuntui jonkin verran heikommalta edellisvuosiin verrattuna. Esimerkiksi Attack from Mars näytti olevan kohtuu vanhoilla kumeilla varustettu eikä mitenkään älyttömän nopeaksi säädetty, ja monet pelasivatkin koneella todella hyviä pistemääriä pallon kentällä pitämisen ollessa kohtuullisen helppoa. Koneen tulostaso samalla myös hirvitti itseäni ja päätin etten turhaan lähde taistelemaan karsintatulosta tehdessäni tämän koneen parhaista pistemääristä, koska en tuskin niille kuitenkaan yltäisi. Koneella pelatuista pistemääristä kolme parasta ylsi noin 20 miljardiin, kaikki eri pelaajien pelaamana. Läheskään näin suuria pistemääriä ei minkään aikaisemman vuoden kisoissa olleella AFM:lla oltu pelattu.

Koneiden valikoiminen karsintaentryjä varten oli kohtuu helppoa, koska valittavista koneista monet olivat minulle tuttuja. Itse karsintaentryn suorituksessa kävi tänäkin vuonna nopeasti selväksi se, että helppoa tässä kisassa pärjääminen ei ole, vaikka koneet olisikin tuttuja. Jatkopaikan varmistamiseksi jokaisella valitsemallaan koneella pitäisi pelata hyvin ja vähintäänkin yhdellä koneella todella hyvin. Omat karsintaentryni tuntuivat koostuvan maksimissaan kolmesta kohtuullisesta tuloksesta kisatilanteen tuoman lisäjännityksen viedessä toivon todella hyvien pistemäärien saavuttamiselta. Pelivarmuuteni puuttumiseen tuskastuneena siirryin muutaman karsintayrityksen jälkeen classics-huoneen puolelle.

Classics-kisan karsinta pelattiin pääkisan karsinnan tapaan kolmen koneen entryihin perustuvana kilpailuna. Kisaan rekisteröityneille ulkomaalaisille sisältyi neljä ensimmäistä entryä rekisteröitymismaksuun ja entryjä pystyi näiden jälkeen myös ostamaan maksimissaan kahdeksan lisää 20 kruunun kappalehintaan. Koska kisaan ilmottautuneita oli viitisenkymmentä ja kisassa vain kahdeksan konetta joista valita, oli oletettavissa että pelisuorituksia jokaiselle koneelle tulee valtavasti ja koneilla pelatut huippupistemäärät tulisivat olemaan erittäin tärkeässä asemassa jatkoon pääsemisen kannalta. Olinkin äärimmäisen tyytyväinen, kun sain jo toisella yritykselläni pelatuksi mielestäni varsin mainiot tulokset sekä Eight Ballissa että Hotdoggin'issa. Tämä entry tulisi ehkä viemään minut jatkoon ja kenties jopa karsinnan kahdeksan parhaan joukkoon, jotka saavat vapaalipun suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle. Vaikka pääkisan karsintojen puolella tulostasoni oli mitä oli, tämän suorituksen jäljiltä oli mukava palata takaisin hotellille nukkumaan.

Jatkoin classics-karsinnan tilanteen seuraamista lauantaina ja kun paras entryni näytti pysyvän lähellä tuloslistan kärkeä, kävinkin kuluttamassa loput maksuttomat entryni karsinnan muihin koneisiin, jotta saisin muistakin koneista tuntumaa mahdollisia jatkopelejä varten. Alkuillasta classics-kisan karsinta julistettiin päättyneeksi ja lopulliset karsintatulokset olivat suomalaisittain hienoa nähtävää: Ilkka Hieta vei karsintojen ykkössijan, oma entryni riitti karsinnan kahdeksan parhaan joukkoon sijalle 6 ja jatkoon selvisivät suomalaisista myös Janne Toukkari sijalta 15 ja Timo Valkonen sijalta 20. Vuoden 2006 Stockholm Openin classics-mestari Antti Peltonen jäi harmittavasti juuri jatkopelien ulkopuolelle sijoittumalla sijalle 25.

Classics-kisan jatkopelit pelattiin pudotuspelikaaviona, jonka ensimmäisellä kierroksella kohtasivat sijoille 9-24 karsinnassa sijoittuneet ja näistä muodostettujen peliparien voittajat kohtasivat kuudentoista kaaviossa sijoille 1-8 sijoittuneet. Pelit pelattiin samoilla kahdeksalla koneella paras kolmesta -periaatteella. Sain vastaani kuudentoista parhaan joukossa Ruotsin Leif Spångbergin, joka vei tämän classics-kisan voiton edellisenä vuonna. Pelit sujuivat tasaisissa merkeissä, mutta viedessäni niukan voiton sekä Eight Ballissa että Mata Harissa jatkoin kahdeksan parhaan joukkoon. Tällä kierroksella vastustajani oli Ruotsin Christian Balac ja hänen viedessä voiton avauspelissä Freedomissa alkoi tilanne näyttää kannaltani pahalta. Toisena pelaamamme Fireball Classic ei todellakaan kuulunut suosikkikoneisiini, mutta omaksi onnekseni vastustajallani oli reippaasti epäonnea ja pallon paremmin kentällä pitäen sekä muutamalla onnistuneella multiballilla sain ratkaistua pelin selvästi itselleni. Kun ratkaiseva kolmas kone oli Eight Ball, jossa olin onnistunut tekemään karsinnan parhaan tuloksen, tilanne näytti taas valoisammalta ja peli kääntyikin voitokseni.

Samaan aikaan kahdeksan parhaan joukkoon tiensä olivat raivanneet mainiosti myös muut jatkopeleihin päässeet suomalaiset. Pelikaavio oli kansalaisuuksien puolesta meille suotuisa ja kukaan suomalaisista ei joutunut pelaamaan toista suomalaista vastaan. Harmittavasti muissa pelipareissa voitto meni Suomen ulkopuolelle minun jatkaessa ainoana suomalaisena neljän parhaan joukkoon. Neljän suomalaisen löytyminen kahdeksan parhaan joukosta on kyllä sekin jo erittäin mainio suoritus ja kohtuullinen näpäytys ruotsalaisille, joita pelaajista kuitenkin oli valtaosa.

Neljän parhaan joukkoon edetessäni mieleeni alkoi jo hiipiä ajatukset siitä, että näistä kisoistahan saattaa jäädä jopa jonkinlainen pokaali kotiin vietäväksi. Yritin kuitenkin olla ajattelematta asiaa sen enempää ja pitää tähän asti jatkuneen hyvän pelivireen päällä. Tämä onnistuikin hyvin ja vein voiton semifinaalissa kohtaamastani Ruotsin Henrik Hultinista suoraan kahdella koneella (Mata Hari sekä Hotdoggin'). Finaalissa vastustajani oli Hollannin Taco Wouters, johon olin tutustunut jo aiemmin IFPA 6:ssa Englannissa. Ensimmäisenä koneena pelaamamme Hotdoggin' oli tuonut minulle hyviä tuloksia kaikilla aiemmilla pelisuorituksillani ja sain pidettyä saman tulostason onneksi nyt finaalissakin. Tämän erävoiton jälkeen peli oli mahdollista saattaa ratkaisuun jo toisella koneella, Dealar's Choicella. Tämä elektromekaaninen kone suurine outlaneineen pitää palloajat varsin lyhyinä ja tämä näkyi molempien pelauksessa. Peli olikin varsin nopeasti ohi, mutta olin saanut kerätyksi merkittävästi enemmän pisteitä ja kisa oli siis ratkennut voittooni!

Finaalin ratkeamisen jälkeen oli aika siirtyä ansaitusti oluen nautiskelun pariin. Samalla kokeilin myös illan viimeisen entryn pääkisan karsintojen puolella, mikä osoittautuikin todella hyväksi valinnaksi. Vielä classics-kisan tapahtumien ja fiiliksen pyöriessä mielessä en turhia jännittänyt pelaamistani vaan tunsin pelaavani rennompaa peliä kuin kertaakaan aikaisemmin tämän karsinnan aikana. Sainkin pelatuksi Creature from the Black Lagoonissa mainion suorituksen, jonka pistemäärä oli tähän mennessä karsintojen paras. Tämähän saattaisi jopa auttaa minut jatkopelien puolelle! Kellon tullessa yksi yöllä karsinnat lopetettiin lauantain osalta ja entryni viimeinen suoritus The Shadowilla jäisi seuraavaan päivään.

Sunnuntaina aamupäivällä pelipaikalle palattuani pääkisan karsinta-aikaa oli enää pari tuntia jäljellä. Pikainen vilkaisu tulosliuskaan kertoi Creature-tulokseni pysyneen edelleen parhaana ja entryni kokonaispistemäärä toi edelleen jatkopaikkaan oikeuttavan pistemäärän 32 parhaan joukossa. Pelasin viimeisen entryyni kuuluvan pelisuorituksen The Shadowilla pistetilanteen parantumisen toivossa, mutta suoritus jäi kuitenkin varsin keskinkertaiseksi. Karsinta-ajan loputtua päädyin lopulta karsintasijalle 17 ja siis kirkkaasti 32 parhaan joukkoon jatkopeleihin. Harmikseni sijoilta 9-16 olisi päässyt suoraan pudotuspelien toiselle kierroselle, joten paljon ei olisi tarvinnut karsintasuoritusta parantaa että lähtökohtani jatkopeleihin olisivat olleet paljon paremmat.

Pudotuspeleissä sain vastaani karsintasijalta 32 jatkoon päässeen Ruotsin Mikael Telerudin. Kuten niin tuskastuttavan usein aiemminkin, etenemiseni pudotuspelikaaviossa päättyi heti ensimmäiselle kierrokselle vastustajani pelatessa paremmin sekä No Fearissa että The Addams Familyssä. Paras kolmesta -ottelu oli siis suoraan kahdella pelillä ratkaistu ja kisaurakkani päätöksessä. Katsojien joukkoon siirryttyäni en vaan voinut olla ihmettelemättä ruotsalaispelaajien pelivarmuutta. Koneiden pistemäärät pysyivät todella hyvinä ja pudotuspelikaaviossa etenemiseksi piti pitää jatkuvasti todella hyvä pelivire yllä. Tutut ruotsalaisnimet etenivät kaaviossa vakuuttavasti, tosin hieman yllättäen Mats Runstenin pelit loppuivat jo kuudentoista kaaviossa maanaisensa Helena Walterin tiputtaessa hänet jatkosta. Vahvan ruotsalaisrintaman rikkoi lopulta vain classics-finaaliinkin yltänyt Taco Wouters, joka kohtasi finaalissa Jorian Engelbrektssonin. Aiemmista kierroksista poiketen finalistit saivat valita molemmat yhden koneen finaalipeliksi ja mahdollisessa tasatilanteessa arvottu kolmas kone ratkaisisi voiton. Jorian valitsi koneekseen Indianapolis 500:n, jossa hän oli aiemmin kisassa pelannut useita huikeita pistemääriä. Taco taas valitsi Demolition Manin, jota mainiosti pelaamalla hän oli semifinaalissa tiputtanut ruotsalaisvastustajansa.

Jorianin vei odotetusti voiton I500:ssa ja pelit Demolition Manissakin menivät täysin hänen komennossaan. Taco ei saanut peliään kulkemaan lainkaan samalla tavalla kuin edellisellä kerralla ja Jorianin pelatessa lähes täydellistä peliä multiballeja uskomattomasti halliten peli päättyi Jorianin voittoon. Jorianin pelivarmuudesta kertoo jotain se, että hänen finaalissa pelaamansa pistemäärä 7.1 miljardia oli lähes kaksinkertainen koneella pelattuun parhaaseen karsintasuoritukseen verrattuna. Jorian siis todellakin ansaitsi voittonsa ja sai Stockholm Openin listan jatkoksi suurien turnauksien voitoistaan. Jorianhan on saavuttanut aiemmin jo Ruotsinmestaruuden (2007 ja 2008), Euroopanmestaruuden (2008) sekä PAPA:n maailmanmestaruuden (2007).

Kisojen aikataulun venähdettyä hieman suomalaisporukkamme joutui lähtemään kisapaikalta kohti lentokenttää jo ennen palkintojenjakoseremoniaa. Oli aika palata kotiin jälleen kerran mahtavia kokemuksia jättäneeltä kisareissulta. Reissu ja varsinkin sen lauantaipäivä oli myös todella opettavainen kokemus: Olin jo aiemmin esim. IFPA 6:ssa kisaillessani huomannut sen, miten monet huippupelaajat yrittävät mitä erikoisemmin keinoin ylläpitää parasta pelivirettä: Jotkut kuuntelivat musiikkia pelikertojen välillä ja jopa pelauksen aikana, jotkut pelasivat korvatulpat korvissaan ja jotkut rauhottuivat pelikertojen välissä täysin omissa oloissa olemalla. Tällaisten keskittymisrutiinien seuraaminen tuntui oudolta ja hieman huvittavalta, mutta nyt lauantain pelailuitteni jälkeen alan ymmärtää tämän henkisen puolen merkityksen, kun a-divisioonan paras suoritukseni tuli juuri tilanteessa, jossa omaa pelaamista ei tarvinnut turhaan jännittää. Ei siinä etteivätkö pelitaitonikin olisi valovuoden päässä parhaista ruotsalaispelaajista, mutta kehittymistä näköjään löytyy silläkin saralla, että saisi kisatilanteissa pelatuksi yhtä rauhallista ja keskittynyttä peliä kuin normaaleissa kotiolosuhteissa.