Sörkka Pinball Open 2008

( Kuva-albumi tapahtumasta löytyy osoitteesta http://pinball.dy.fi/spo2008/ )

Sörkka Pinball Open kisailtiin vuonna 2008 uusissa tiloissa Hämeentiellä. Tilat olivat varsin komeat ja mukavasti kisailuun soveltuvat, ja kisat itsekin sujuivat varsin iloisissa merkeissä. Kisoissa oli tänäkin vuonna vahva ruotsalaisosaanotto, mikä näkyi myös karsintatuloksissa: kisojen neljä parasta karsintasijaa meni Ruotsiin itseni ollessa parhaana suomalaisena karsintojen viides. Karsintojen voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä Ruotsin Magnus Rostön pitäessä järjetöntä tasoa yllä varsinkin WPC-koneissa: Indiana Jonesin 1.3 miljardia sekä varsinkin Cirqus voltairen 147 miljoonaa sisältäen wizard moodi Join the Cirquksen läpäisy olivat varsin vakuuttavia taidonnäytteitä.

Sörkan kisat olivat toista vuotta peräkkäin kaksipäiväiset karsintojen kuudentoista parhaan jatkaessa toiselle päivälle. Pidän Sörkan uutta kisailumuotoa vanhaa parempana, (vanhassa järjestelmässä karsinnat olivat samanlaiset, mutta vain neljä parasta jatkoi finaaliin, joka pelattiin yhdellä koneella) mutta kisamenestyksessä se ei näköjään näy ollenkaan: Tänä vuonna pääsin sentään karsinnoista jatkoon, mutta tieni nousi pystyyn heti kuudentoista parhaan joukossa. Vaikka pääsin pelaamaan itselleni tuttua Cirqus Voltairea ja pelasin ihan kohtuullisesti (25M), paremman tuloksen ruutuun paukuttivat sekä Magnus Rostö (53M) että koko kisat loppujen lopuksi voittanut Petteri Kaakinen (29M).

Jatkopeleistä tippumiseeni liittyen mieleeni tulee yksi asia, josta haluaisin SPO:n uutta kisasysteemiä kritisoida. Pelaajien jaottelu kuudentoista kaaviossa ei nimittäin mielestäni ole kaikin puolin täysin looginen: jouduin karsintojen viidenneltä sijalta neljän pelaajan porukkaan, jossa vastaani tulivat karsintojen voittaja sekä sijoille 9. ja 13. yltäneet pelaajat. Tällä jaottelulla varsinkaan karsinnan voittaja ei saa itselleen minkäänlaista etua jatkopeleihin vaan saa varsin kovat vastustajat heti ensimmäiselle kierrokselle. Karsintaryhmät ovat myös epätasaisia, jota yritän selventää tällä kaaviolla:

1  5  9 13
2  6 10 14
3  7 11 15
4  8 12 16

Kaavion vaakariveillä ovat siis karsintasijoitukset ja yksi vaakarivi on yksi karsintaryhmä. Kun laskee yhteen karsintasijoitusten numeeriset arvot, on ensimmäisen ryhmän yhteenlaskettu summa 28 kun se neljännellä ryhmällä on 40. Tästä siis huomataan, että karsintaryhmät ovat keskenään epätasaisia ja on sattumanvaraista miten kovaan karsintaryhmään sattuu joutumaan. Mikäli itse saisin vaikuttaa kaavion pelaaja-asetteluun, tekisin jaottelun karsintasijoitusten perusteella seuraavasti:

1  8  9 16
2  7 10 15
3  6 11 14
4  5 12 13

Tämän jaottelun edut edellä mainittuun verrattuna olisivat sekä hyvän karsintasijoituksen tuoma pieni lisäetu jatkopeleihin että tärkeimpänä tasaiset karsintaryhmät. Jokaisen ryhmän yhteenlaskettu sijoitusmäärä on 34 ja millään ryhmällä ei siis ole etua muihin nähden.

Vaikka esitänkin kritiikkiä turnaussysteemistä, yleisesti ottaen kisat olivat hyvin positiivinen ja mukava kokemus ja voitto meni voiton ansainneelle pelaajalle. Toivottavasti Sörkan kisaperinne jatkuu myös tulevina vuosina.